Aina silloin tällöin yksi niistä alkoi kiivetä lumpeen vartta pitkin ylöspäin. Se katosi veden pinnan yläpuolelle eikä koskaan palannut.

Muut toukat ihmettelivät. Mitä hänelle tapahtui? Miksi kukaan ei tule takaisin kertomaan?

Niin ne tekivät sopimuksen. Seuraava, joka lähtee, palaa ja kertoo totuuden.

Mutta kun seuraava kiipesi ylös ja muodonmuutos alkoi, kuori murtui, siivet avautuivat ja valo kosketti uutta kehoa. Hän ei voinut palata.

Kun Shaktia tarkastellaan sen syvimmässä merkityksessä, sen tehtävä ei ole tuottaa meille kokemuksia, voimaa tai edes parantumista itsessään. Intialaisen viisausperinteen mukaan Shaktin todellinen tehtävä on saattaa meidät totuuteen ja lopulta itseoivallukseen ja jumaloivallukseen ei ajatuksena tai käsitteenä, vaan elettynä todellisuutena.

Sydän ei nimittäin toimi tunteen kautta samalla tavalla kuin mieli. Luit oikein, ja tiedän, että tämä ajatus herättää. Sydämen ensisijainen tarkoitus ei ole tuottaa hyvää oloa, helpotusta tai varmuutta. Sydämen tarkoitus on luoda suunta kohti totuutta. Sydämen liike on usein mieltä hiljaisempi. Se ei vakuuta eikä lupaa. Se ei sano, että tämä tuntuu hyvältä, vaan pikemminkin tämä on totta, vaikka en vielä tiedä miten. Sydämen kyllä ei aina rauhoita mieltä. Se voi tuntua jopa pelottavalta, koska mieli ei saa siitä otetta.

Oletko sinä elänyt vaihetta, jossa mikään vanha ei enää kanna, mutta mikään uusi ei ole vielä näkyvissä. Vaihetta, jossa elämän veto katoaa, suunta hämärtyy ja keho ei enää suostu jatkamaan entiseen tapaan. Ehkä olet huomannut, että se mikä ennen vielä toimi, ei enää toimi. Se mihin ennen pystyit pakottamaan itsensä, ei enää kanna. Et tunne vetoa eteenpäin, mutta et voi myöskään palata taaksepäin. Olet kuin tyhjässä kohdassa, jossa mikään ei liiku, mutta jokin syvällä tietää, että tässä ollaan jonkin olennaisen äärellä.

Länsimaisessa henkisyydessä on vahva ajatus siitä, että vapaus syntyy seuraamalla omia tunteita ja tekemällä asioita, jotka tuntuvat kevyiltä, luonnollisilta ja hyviltä. Monet meistä oppivat uskomaan, että vapaan elämän kuuluu virrata intuitiivisesti, spontaanisti, joustavasti ja sisäisen flown varassa. Nämä puolet voivat olla aidosti arvokkaita ja kuulua osaksi matkaa. Mutta helposti syntyy harha, että pelkkä mukavuus olisi merkki oikeasta suunnasta ja että epämukavuus olisi aina varoitus.

Vasta viikon kuluttua aloin tuntea, että jokin sisälläni liikahti. Siitä alkoi unien vaihe. Olen nähnyt unia, joissa nousee esiin alitajunnan kerroksia, pelkoja, muistoja ja asioita, jotka ovat pitkään olleet piilossa. Viime yönä näin unen, jossa siivosin seiniltä ja lavuaarista kovettunutta ja kuivunutta paskaa, joka oli pinttynyt kiinni. Se oli niin konkreettinen kuva siitä, mitä sisälläni tapahtuu, kuinka valo puhdistaa vanhoja kerroksia, sellaisiakin, jotka eivät ole halunneet irrota. Mutta miksi tämä puhdistautuminen tapahtuu? Miksi ei voisi vain jäädä siihen valon ja rakkauden tilaan?

Pidin käsissäni vaaleanpunaista ruusua, jonka olin valinnut hänelle. Pidin sitä sydämelläni koko odotuksen ajan, täyttäen sen kaikella rakkaudella, johon kykenin. Kun astuin hänen eteensä, ruumis tärisi ja kyyneliä oli vaikea pidättää, sillä Darshanissa kuuluu katsoa Gurua silmiin. Ojensin ruusun hänelle, ja hän otti sen ja asetti sen omaa rintaansa vasten, kuin tietäen, että se oli tullut suoraan sydämestäni. Sitten hän katsoi minua. Se katse oli portti, jota sanat eivät voi tavoittaa.

Se ero on lopulta hyvin yksinkertainen, mutta syvästi mullistava. Olin jo pitkään elänyt flow’ssa ja osittain antautuneena, mutta taustalla kulki silti ajatus, että kaikki nojasi minuun itseeni. Minun kasvuuni, minun kehittymiseeni, minun oivalluksiini. Jollakin tasolla uskoin yhä, että minun täytyy löytää, ymmärtää ja parantua. Tämä on myös se, mitä länsimaisessa henkisyydessä ja new age - kentässä usein korostetaan, että kaikki avaimet löytyvät sisältäsi, löydä oma voimasi, luo itse todellisuutesi ja paranna itsesi. Se voi olla voimaannuttavaa ja tärkeä vaihe, mutta siinä on aina yksi keskeinen tekijä. Minä itse on keskiössä.

Kun menin tossujen luo, pysähdyin kuin lumottuna. Niistä levisi jumalallinen tuoksu, niin syvä, makea ja pyhä, että se sai minut polvistumaan. En ollut koskaan haistanut mitään vastaavaa. Se oli kuin taivas olisi laskeutunut maan päälle, kuin näkymätön kukkatarha olisi avautunut eteeni. Tuoksu täytti koko olemukseni ja sai sydämeni värähtelemään. Sitä ei voi kuvata sanoin, sillä se ei ollut vain aistimus nenässäni, vaan kokemus, joka kosketti sielua. Bhakti-perinteessä mestarin jalat, lotus feet, ovat pyhimmät. Niissä asuu hänen armonsa, ja oppilas saa kumartua niiden eteen antautuen rakkaudessa.

Minulle tämän kaiken jakaminen on hyvin intiimiä ja pyhää. Siksi sen näkyväksi tuominen on myös haavoittavaa. Olen lykännyt sitä ja kirjoittanut kauniita tekstejä, mutta nyt sain voimallisen ohjauksen: minun kuuluu antaa sydämeni syvimmän totuuden tulla nähdyksi. Tunnen, että tämä on osa minun dharmaani. Kun olen saanut lahjaksi kokea jotain näin kaunista ja sielua koskettavaa, sydämeni ei voi muuta kuin sanoittaa sitä ja antaa sen syntyä eläväksi.

Oletko koskaan kokenut hetkeä, jolloin ajattelit: “Nyt olen herännyt”? Kun maailma alkaa tuntua syvemmältä, elämä ei olekaan vain suorittamista, rahan keräämistä ja aikatauluja. On kuin uusi rytmi astuisi elämään, ja yhtäkkiä näkee, että todellisuus on paljon enemmän kuin meille on opetettu.

Mutta usein tämä on vasta alku. Vasta myöhemmin huomaa, että se, mitä piti “heräämisenä”, olikin vain yksi uni unen sisällä. Se oli tärkeä vaihe, mutta ei vielä se syvin.

Ehkä juuri tämä on se osa, mikä nykypäivän henkisyydestä usein puuttuu. Koska sana Jumala on monille niin latautunut, sitä vältellään helposti. Mutta samalla jää helposti puuttumaan juuri se syvin, mitä ihminen kaipaa, suhde siihen rakkauteen, joka kantaa yli kaiken. Ilman sitä henkisyys voi jäädä vajaaksi, valoisaksi kyllä, mutta ilman sydämen syvintä turvaa.

Ystäväni, entinen sairaanhoitaja, sanoi jälkeenpäin: ”Minä todella luulin, että sinä jäät Egyptiin.”

Ja siinä hetkessä en enää vain kysynyt itseltäni, vaan todella jouduin katsomaan totuutta silmiin: jos nyt lähden, mitä minulla on mukanani? Onko minulla yhteys Jumalaan? Onko minulla turva lähteä?

Se oli nöyrä ja kipeä hetki, sillä jouduin myöntämään, että vaikka olen elänyt hengellistä elämää yli 25 vuotta, syvä yhteyteni Jumalaan oli silti hatara.

Kun palasin kotiin, olin yhä rikki ja tyhjä. Tyhjensin koko alttarini, enkä pystynyt edes olemaan sen äärellä. Kannoin kaiken pois ja jätin tilalle vain valkoisen liinan. Kolmen viikon ajan alttari seisoi täysin tyhjänä, kuin näkyvä kuva sisäisestä tilastani, siitä ettei minussa ollut enää mitään jäljellä. Meditaationi olivat täyttä hiljaisuutta, mikään ei liikkunut. Ja juuri siinä tyhjyydessä Jumala hivuttautui lähemmäs. Usein ajattelemme, että Jumalan lahjat ovat lempeitä ja kauniita. Mutta todellisuudessa suurin armo saapuu useimmiten murtumisen kautta.

Egyptissä tilani paheni nopeasti. Kävin ensimmäisenä päivänä pyramideilla viimeisillä voimillani ja jouduin sairaalaan Kairossa. Pian matkamme jatkui Luksoriin, paikkaan, jossa olin vuotta aiemmin kokenut kotiinpaluun pyhän tunteen. Nyt samassa kaupungissa makasin sairaalan sängyssä kuoleman partaalla vakavan suolistoinfektion ja yli 40 asteen kuumeen uuvuttamana. Kuume oli niin korkea, että se ei enää tuntunut kuumeelta. Kehossani paloi tuli, joka poltti kaiken vanhan pois.

Osa 1. Seksuaalisuuden harha

Meidän ensimmäinen harhamme liittyy sukuelimiin, seksuaalisuuteen sekä orgasmiin. Minulle kerrottiin, että meidän ensimmäinen tehtävämme on purkaa harha liittyen seksuaalisuuteen, sillä me synnymme seksuaalienergiasta ja seksuaalienergia pitää meidät elossa. Tässä energiassa piilee lopulta elämänvoiman lisäksi myös valaistumisen ja valon voima.

Taikamatka blogi 3/3

Kaikki nämä tapahtumat ovat heijastumaa minusta. Minun tahdotaan oppivan ja näkevän jotain uudesta, korkeammasta perspektiivistä. Minun oli tarkoitus kokea tällä reissullani kultaisen polun rakkaus. Rakkaus, joka on aina ollutkin. Rakkautta, joka vain on, ilman ehtoja. Rakkautta, jossa mikään 3D maailman asia ei merkitse mitään. Rakkautta, joka on pyyteetöntä. Rakkautta, joka tapahtuu tässä hetkessä, täydesti. Rakkautta, jossa ei ole tietoa tai takeita tulevaisuudesta. Rakkautta, jossa sielut rakastavat toisiaan elämien takaa. Rakkautta, jossa sisäiset lapset iloitsevat jälleennäkemisestä. Rakkautta, joka ei vaadi mitään, ei odota mitään. Rakkautta, joka on yksi ja ykseys.

Taikamatka blogi 2/3

Vaelluksellamme kohti Puumakiveä tapahtui jotain odottamatonta. Polun varrella olevat kivirakennelmat kutsuivat minua ja yhtäkkiä tunsin voimakkaan energia-aallon pyyhkäisevän kehoni läpi. Värisin, kyyneleet virtasivat kasvoillani ja polvistuin maahan. Antauduin sille, mitä en voinut ymmärtää. Energia, joka virtasi läpi käsistäni sydämeeni, oli puhdasta valoa ja rakkautta. Se hetki oli pyhä, täynnä jotakin selittämätöntä ja voimakasta. Puhuin kanavoitua puhetta kultaisesta polusta, joka avautui eteeni.

Taikamatka blogi 1/3

Noudatin ohjausta. Otin esiin kartan ja piirsin pisteet kartalle ja yhdistin ne viivoilla. Haukoin henkeä. Tämä ei voi olla totta! Kun yhdistin pisteet yhteen sain täydellisen äänettömyyden symbolin. Ja mikä kaikkein uskomattominta viikko ennen tämän tapahtumista  minulle oli näytetty yritykseni Kristallivalon logo;  ouroboros käärme dna kierteineen. Olet ehkä saattanut huomatakin logoni.

Meidän ihmisten kasvu kohti valoa on yhtä kuin lotuksen kasvu. Kun menemme syvälle juuriimme, kohdataksemme pimeytemme ja mutavellimme, imemme sieltä kaikki ravinteet oman lotuksen kukkamme avaamiseen. Lotusta voi kustua myös meidän kruunuksi tai kruunuchakraksi, jonka avaamme kohti Valoa.