Bhaktin syleily

Tämä kirjoitus on ensimmäinen osa uutta My Sweet Bhakti -blogiani. Minulle tämän kaiken jakaminen on hyvin intiimiä ja pyhää, ja siksi sen tuominen näkyväksi tuntuu myös hieman paljastavalta ja haavoittavalta. Olen lykännyt kirjoittamista ja piiloutunut kauniiden tekstien taakse, mutta nyt sain voimallisen ohjauksen, että minun kuuluu antaa sydämeni syvimmän totuuden tulla nähdyksi. Tunnen, että tämä on osa dharmaani. Kun olen saanut lahjaksi maistaa jotain näin makeaa ja sielua koskettavaa, sydämeni ei voi muuta kuin pukea sen sanoiksi ja antaa virran kuljettaa.

Miten bhakti tuli elämääni?

Viiden vuoden ajan elin lähes joka aamu valossa. Heräsin aikaisin ja istuin meditaatiossa päivittäin tunnista pariin tuntiin. Tässä hiljaisuudessa valo täytti minut. Kehoni lepäsi autuudessa, ja välillä kundaliinini liikkui voimakkaasti, nostaen tietoisuuden tiloja, joita en olisi voinut aiemmin kuvitella. Se oli kuin olisin hengittänyt sisääni puhdasta Jumalan valoa.

Myöhemmin aloin toimia kundaliinienergian kanavana. Näin, miten sama valo virtasi muissa ja herätti heidän kehossaan energian, joka avasi ovia syvempään kokemukseen. Valo oli todellista ja kaunista, ja monelle se oli ensimmäinen kosketus siihen, että elämässä on jotain suurempaa.

Mutta sitten sairastuin. Kehoni romahti tavalla, jota en ollut koskaan kuvitellut. Hermostoni ei enää kantanut, ja kaikki valo, jonka olin oppinut kutsumaan esiin, tuntui katoavan. Kun makasin sairaana, en kyennyt enää pitämään yllä sitä tilaa, joka oli ollut elämäni ydin.

Sairastumisen keskellä lähdin kuitenkin vetämään retriittiä Egyptiin. Olin heikoimmillani ja silti yritin vielä kantaa valoa ja olla toisten tukena. Mutta kehoni ei enää jaksanut. Matkan aikana ja sen jälkeen murtuminen syveni entisestään. Olin tyhjentynyt lähes kaikesta. Kundaliinini vaimeni, ja meditaatio muuttui täysin hiljaiseksi. En nähnyt mitään, en kuullut mitään. Oli vain tyhjyys. Tyhjensin itseni myös henkisyydestä ja jätin alttarilleni vain valkoisen liinan. Kuolin myös unelmilleni, työlleni ja pohjimmiltani itselleni.

Juuri tässä tyhjyydessä sydämeni alkoi kysyä: Mikä on totuus? Sydämeni tiesi, ettei todellinen Jumala voi kadota silloin, kun sairastamme tai kuljemme kivun läpi. Tunsin, että jos Jumala on rakkaus, sen on oltava jotakin, joka pysyy joka hetki, myös silloin kun en enää jaksa. Aloin aavistaa, että on olemassa syvempi todellisuus: juurtunut rakkaus, joka ei katoa.

Kului lähes kaksi kuukautta. Istuin silti joka päivä meditaatiossa, mutta täysin tyhjyydessä. Ei enää visualisaatiota, ei kanavointia, ei mitään valon kokemusta. Vain hiljaisuus ja tyhjä tila, jossa ei tapahtunut mitään. Hyväksyin sen, sillä sisimmässäni tiesin, että tämä on jotain syvempää kuolemaa, jota koko olemukseni kävi läpi.

Sitten eräänä aamuna, tämän pitkän hiljaisuuden keskellä, ilmestyi jumalallinen olento. Hän katsoi minua intensiivisesti syvälle silmiin, ja katse osui suoraan sydämeeni. Rakkauden määrä oli niin valtava, että kyyneleet nousivat silmiini. Hän sanoi olevansa Krishna. Hänen silmänsä olivat kirkkaan siniset, kuin koko kosmos olisi katsonut niistä läpi, äärettömät ja jumalalliset, mutta hänen olemuksensa kantoi samalla ihmisyyden lämpöä: suklaanruskeaa ihoa ja tummia hiuksia, jotka tekivät hänestä samalla hyvin inhimillisen.

Hänen jumalallinen rakkauden energiansa täytti koko kehoni ja koko energiakenttäni. Sanat tuntuvat niin pieniltä tämän kokemuksen rinnalla. Olin kyllä tiennyt, kuka Krishna on, mutta en ollut koskaan ollut yhteydessä häneen enkä lukenut syvemmin hänen opetuksiaan. Ja silti, juuri hän ilmestyi ja niin läheisenä, kuin olisi aina ollut läsnä.

Heti kohtaamisemme jälkeen muistin, että minulla oli ollut jo yli vuoden kirjahyllyssä Bhagavad Gita. Olin yrittänyt aloittaa sen monta kertaa, mutta en ollut koskaan jaksanut lukea paria sivua pidemmälle. Se ei ollut kutsunut minua ennen tätä hetkeä.

Nyt tuntui kuin jokin olisi ottanut minua kädestä ja johdattanut suoraan kirjan ääreen. Otin sen esiin ja avasin sen. Yhtäkkiä kaikki loksahti paikalleen. Luin itkien, kuin olisin saanut rakkauskirjeen Krishnalta. Jokainen sana puhui suoraan sydämelleni ja tuntui sielussani jollain tavalla tutulta. Siinä hetkessä tiesin, miksi elämä oli tyhjentänyt minut niin perinpohjaisesti: jotta voisin nähdä sydämellä sen, mikä on ollut kanssani koko ajan.

Valon kautta olin saanut kokea hyvin syviä ja pyhiä hetkiä, mutta Krishna tuli, jotta voisin kohdata jumalallisen rakkauden, joka ei katoa. Tämä rakkaus ei ollut vain ohikiitävä kokemus, vaan siitä on alkanut kasvaa kaunis ja syvä suhde. Koen, että valo oli polku, joka johdatti minut tähän rakkauteen ja rakkaus on se, mikä kantaa aina, myös silloin kun olen sairas, väsynyt tai täysin murtunut.

Olen kiitollinen niistä vuosista, jolloin valo kantoi minua ja avasi sydäntäni. Mutta kun elämä toi mukanaan sairauden ja uupumuksen, valo ei enää yksin riittänyt. Silloin ymmärsin: valo näyttää tien, mutta sen lähde on rakkaus Jumalaan. Tästä avautui tie Bhaktin polulle.

Mitä bhakti on?

Bhakti tarkoittaa rakkautta ja antautumista Jumalalle. Se on sydämen tie, suhde siihen pyhään, joka on kaiken elämän lähde. Bhakti ei ole vain filosofiaa tai harjoituksia, vaan elävä yhteys. Rukous, kiitollisuus, laulut, sanat ja pienet arjen teot voivat kaikki olla bhaktia. Oikeastaan mikä tahansa voi, kun sen tekee rakkaudesta Jumalalle.

Bhakti on ikiaikainen tie. Sen juuret ulottuvat Intian vanhoihin pyhiin kirjoituksiin ja lauluihin, joissa sielu on kautta aikojen etsinyt yhteyttä Jumalaan rakkauden kautta. Se on polku, jota lukemattomat sydämet ovat kulkeneet ennen meitä ja jonka makeus ja pyhyys kantavat edelleen.

Bhakti ei kuulu vain yhdelle uskonnolle tai nimelle. Minun sydämeni avautui Krishnalle, mutta bhakti on universaali tie. Se on sama rakkaus, olipa läheisin Kristus, Krishna, Buddha, Allah tai yksinkertaisesti Universaali Rakkaus. Bhakti on rakkauden kieli, joka ylittää rajat ja yhdistää meitä siihen, mitä syvimmillämme kaipaamme: rakkauteen, yhteyteen ja turvaan.

Tässä blogissa tulen jakamaan bhaktin rakkaudellista sanomaa sekä omaa matkaani ja elämääni bhaktin polulla. My Sweet Bhakti on minulle tapa sanoittaa ja jakaa sitä, mitä sydämeni saa kokea tällä polulla, hetkiä, jolloin Jumalan rakkaus on koskettanut minua niin syvästi, ettei sanoja aina edes ole. Tämä on minun makea ja intiimi tapani elää ja jakaa bhaktia rakkauden ja antautumisen syleilyssä.

Sydämeni jatkaa kertomusta seuraavassa osassa. Löydät sen tästä.