hiljainen kyllä

Mistä tiedät, puhuuko sydämesi vai mielesi?

Usein ajattelemme tunnistavamme sydämen äänen helposti. Sydämestä tehty päätös tuntuu hyvältä, kevyeltä tai helpottavalta, miten sitä ei voisi tunnistaa. Mielen päätös taas mielletään järkeväksi, harkituksi tai jopa hieman kylmäksi.

Mutta todellisuudessa raja sydämen ja mielen välillä ei ole lainkaan näin suoraviivainen.

Juuri tässä kohdassa moni menee harhaan. Niin menin minäkin.

Mieli nimittäin osaa tuottaa hyvänolon tunteen. Se osaa luoda kehoon helpotuksen, huojennuksen ja jopa keveyden kokemuksen. Ajatus voi tuntua lämpimältä. Päätös voi tuntua oikealta. Tulevaisuus voi hetken näyttää selkeältä ja kauniilta.

Ja silloin ajattelemme helposti, että tämä on sydämen ääni.

Erityisesti silloin, kun olemme olleet pitkään kuormittuneita, surussa, väsymyksessä tai tyhjyydessä, seuraamme herkästi mieltä. Se kuiskaa, että tämä on hyvä, tässä on järkeä ja tästä tulee turvallinen olo. Keho vastaa heti. Hermosto huokaisee. Tulee helpotus. Ja juuri tuo helpotus sekoitetaan usein sydämen kylläksi.

Mutta tämä ei ole sydämen liike.

Sydän ei nimittäin toimi tunteen kautta samalla tavalla kuin mieli. Luit oikein, ja tiedän, että tämä ajatus herättää. Sydämen ensisijainen tarkoitus ei ole tuottaa hyvää oloa, helpotusta tai varmuutta. Sydämen tarkoitus on luoda suunta kohti totuutta.

Sydämen liike on usein mieltä hiljaisempi. Se ei vakuuta eikä lupaa. Se ei sano, että tämä tuntuu hyvältä, vaan pikemminkin tämä on totta, vaikka en vielä tiedä miten. Sydämen kyllä ei aina rauhoita mieltä. Se voi tuntua jopa pelottavalta, koska mieli ei saa siitä otetta.

Tässä on yksi keskeinen ero, joka paljastuu usein vasta ajan kanssa. Mielen kyllä tuo helpotuksen nopeasti. Sydämen kyllä tuo laajenemisen ja elävyyden vähitellen.

Mielen päätöksessä lukko ikään kuin napsahtaa kiinni. Ongelma on järjestetty. Tulevaisuus näyttää hallittavalta. Keho huokaa, että nyt olen turvassa. Mutta myöhemmin jokin alkaa painaa, koska elämä ei pääse virtaamaan tässä valinnassa, vaikka kaikki näyttäisi ulospäin oikealta.

Sydämen päätöksessä taas ei ole varmuutta eikä turvaa. Ei takeita siitä, että se toimii tai johtaa mihinkään. Mutta jossain syvemmällä tapahtuu jotain ratkaisevaa. Elämä alkaa avautua sisältä käsin. Hiljalleen syntyy tunne siitä, että olen elossa.

Tämä elämän liike on itse Shakti. Se on elämänvoima, joka virtaa ilman vastusta vain silloin, kun suunta on tosi, vaikka mieli ei vielä ymmärtäisi, minne se johtaa. Shaktia ei kiinnosta varmuus, vaan totuus.

Mielen päätös tuo helpotuksen. Sydämen päätös avaa elämän. Shakti seuraa sitä, mikä on totta.

Mikä on kaikkein haastavin hetki, jossa tämä erottelu hämärtyy erityisen helposti?

Se on hetki, kun sydän on pitkään hiljaa.

Sain todistaa tämän itse omassa elämässäni.

Elin yhdeksän kuukautta syvää tyhjyyden vaihetta. Sellaista, jossa mikään itsessäni eikä elämässäni liikkunut tai kutsunut. Sydämeni oli hiljaa, eikä se ollut käytettävissä samalla tavalla kuin olin tottunut.

Juuri tuossa hiljaisuudessa elämä tarjosi minulle mahdollisuutta työpaikkaan. Siinä tyhjyyden hetkessä se tuntui hyvältä ja helpottavalta. Vihdoin elämä liikkuu ja täyttyy, ajattelin. Otin työpaikan vastaan. Luulin kuuntelevani sydäntäni, koska se tuntui hyvältä.

Työ itsessään sujui hyvin. Tein parhaani ja toimin niin hyvin kuin osasin. Mutta asiat, joihin en voinut itse vaikuttaa, alkoivat tapahtua. Elämä ei kantanut tätä suuntaa. Ilman että olisin halunnut tai yrittänyt päästä pois työstä, minut ikään kuin vietiin nopeasti pois siitä.

Silloin ymmärsin, mitä elämä minulta pyysi, ja irtisanouduin. Ja sinä päivänä kehossani tapahtui jotain hyvin konkreettista. Tunsin, miten elämänvoima alkoi liikkua ja virrata kehossani. Se ei ollut ajatus tai oivallus, vaan selkeä, fyysinen kokemus.

Tuo virta käynnisti myös valtavan luovuuden. Olen sen jälkeen luonut uusia asioita rakkaudesta ja sydämestä käsin, vaivatta ja ilman ponnistelua.

Ymmärrän nyt, että Shakti tahtoi opettaa minulle jotakin olennaista. Ei sanojen tai käsitteiden kautta, vaan elävänä kokemuksena. Hän näytti minulle, että elämänvoima liikkuu sydämen totuudessa.

Juuri tässä kohtaa paljastuu, miten helposti mieli astuu näyttämölle. Erityisesti tyhjyydessä, silloin kun sydämen kutsu ei vielä kuulu selkeästi eikä ole käytettävissä päätöksen tekoon, mieli tarjoaa pelastusköyden. Se lupaa ratkaisun hetkeen, jossa emme vielä tiedä, minne olemme menossa. Ja tuo ratkaisu tuntuu usein niin helpottavalta, että tartumme siihen ja uskomme kuuntelevamme sydäntämme.

Halusin jakaa tämän kokemuksen ja oivalluksen, koska se herkisti minua tunnistamaan eron sydämen ja mielen välillä myös silloin, kun sydän ei vielä puhu.

Nykyään kysyn itseltäni yhtä asiaa, yhä uudelleen.

Tuoko tämä helpotuksen tunteen vai tuntuuko jokin minussa elävämmältä?