välitila

Oletko sinä elänyt vaihetta, jossa mikään vanha ei enää kanna, mutta mikään uusi ei ole vielä näkyvissä. Vaihetta, jossa elämän veto katoaa, suunta hämärtyy ja keho ei enää suostu jatkamaan entiseen tapaan. Ehkä olet huomannut, että se mikä ennen vielä toimi, ei enää toimi. Se mihin ennen pystyit pakottamaan itsesi, ei enää kanna. Et tunne vetoa eteenpäin, mutta et voi myöskään palata taaksepäin. Olet kuin tyhjässä kohdassa, jossa mikään ei liiku, mutta jokin syvällä tietää, että tässä ollaan jonkin olennaisen äärellä.

Usein tähän hetkeen johtaa jokin suuri tapahtuma. Sairastuminen, uupuminen, ero, epäonnistuminen tai elämän kriisi. Tai yksinkertaisesti se, että keho ei enää suostu. Se alkaa reagoida väsymyksenä, kipuna, levottomuutena tai palautumattomuutena, ikään kuin jokin sinussa sanoisi, että tänne en enää mene. Se joka ennen pärjäsi, ei enää jaksa. Se joka ennen hallitsi, ei enää pysty. Identiteetti, jonka varaan elämä on rakentunut, alkaa murentua.

Ja ihminen ajautuu tilaan, jota usein pelätään kaikkein eniten. Välitilaan.

Tilaan, jossa et tiedä kuka olet, et tiedä mihin olet menossa, etkä tiedä mitä pitäisi tehdä. Tilaan, jossa mikään vanha ei vedä, mutta uutta ei voi vielä nähdä. Tilaan, jossa et ole matkalla minnekään, mutta et voi enää elää niin kuin ennen.

Moni tulkitsee tämän väärin. Ajattelee olevansa rikki, jumissa tai epäonnistunut. Mutta ihminen ei jää tähän tilaan siksi, että hän olisi tehnyt liian vähän tai väärin. Ihminen jää tähän tilaan siksi, että vanha tapa olla ihminen ei enää ole totta. Ja juuri sitä on vaikea hyväksyä.

Tyypillisesti tätä vaihetta yritetään paeta korjaamalla itseä, etsimällä uutta suuntaa tai pakottamalla elämän taas liikkeelle. Ei siksi, että se olisi väärin, vaan siksi, että tässä kohdassa identiteetti alkaa purkautua. Ja kun mikään ei enää vedä, kun elämä ei kutsu eteenpäin eikä mikään suunta tunnu elävältä, mieli yrittää palauttaa hallinnan.

Mutta entä jos tässä ei olekaan kyse virheestä. Entä jos tämä tila ei ole tyhjyyttä, vaan maaperä.

Intialaisessa viisausperinteessä elämänvoimaa kutsutaan shaktiksi. Shakti on luova, liikkuva, synnyttävä ja muotoa antava voima. Kaikki elämä, kaikki liike, kaikki ilmeneminen tapahtuu shaktin kautta. Kun shakti virtaa ulospäin, se ilmenee elinvoimana, luovuutena, vetona elämään, nautintona, inspiraationa ja suuntana. Kehossa se tuntuu liikkeenä, virtauksena ja lämpönä. Elämä tuntuu etenevän, avautuvan ja kutsuvan.

Usein henkinen polku mielletään ennen kaikkea jatkuvaksi liikkeeksi, avautumiseksi ja elämänvoiman lisääntymiseksi. Ei siksi, että tämä olisi koko totuus, vaan siksi, että juuri tätä mieli ja keho luonnostaan kaipaavat. Liike tuntuu elämältä. Avautuminen tuntuu edistymiseltä. Elämänvoima tuntuu merkiltä siitä, että on oikealla tiellä.

Ja vaikka henkistä polkua olisi kulkenut pitkään ja tietäisi, ettei se ole vain tätä, silti sisälle voi jäädä hienovarainen odotus, että jokin liikkuisi, avautuisi, virtaisi enemmän. Että elämä tuntuisi taas kutsuvalta. Että shakti olisi liikkeessä.

Tantrassa puhutaan spandasta, kosmisesta värehtelystä. Spanda ei ole pelkkää eteenpäin menevää liikettä. Se on laajenemisen ja vetäytymisen rytmi. Elämän sykkivä liike, jossa muoto syntyy ja purkautuu. Pralaya tarkoittaa vetäytymistä, liukenemista, vanhan muodon purkautumista. Kun shakti vetäytyy, se ei katoa. Se kääntyy sisäänpäin.

Kehollisesti tämä tarkoittaa sitä, että elämänvoima lakkaa tukemasta vanhaa identiteettiä, selviytymismalleja ja sitä tapaa, jolla olet oppinut olemaan ja toimimaan. Hermosto siirtyy korjaavaan tilaan. Keho alkaa purkaa ylivireyttä, puskemista ja jatkuvaa hallintaa. Ulospäin tämä näyttää siltä, että mikään ei tapahdu. Sisältä käsin tämä on syvin mahdollinen työ.

Kun shakti vetäytyy, ei katoa vain tekemisen halu, vaan koko elämän veto. Se mikä ennen vei eteenpäin, lakkaa vetämästä, ja vanha tekeminen alkaa tuntua vieraalta ja jopa mahdottomalta. Se, mikä ennen toi merkitystä, ei enää kanna. Tämä koetaan usein tyhjyytenä, merkityksettömyytenä tai välitilana. Tilana, jossa et tiedä kuka olet, mihin olet menossa tai mitä pitäisi tehdä.

New Age -kielessä tätä kutsutaan egokuolemaksi, ja sillä viitataan yhteen voimakkaaseen kokemukseen tai mielen romahdukseen. Kehon näkökulmasta kyse ei kuitenkaan ole yhdestä hetkestä, vaan vaiheesta, jossa identiteetti purkautuu ja alkaa järjestäytyä uudelleen. Tämä työ ei näy ulospäin, koska siinä ei ole tekemistä, etenemistä eikä kokemuksia, joihin mieli voisi tarttua. Se on hiljaista, näkymätöntä uudelleenjärjestäytymistä.

Sen jälkeen, kun aloin työskenellä vahvasti kundaliinienergian ja Shaktin kanssa, polkuni kulki pitkään shaktin avautuvassa, eteenpäin vievässä liikkeessä. Elin syvästi elämänvoimaisessa vaiheessa. Kehossa oli liikettä, nautintoa ja ekstaasia. Koin kosmisia tiloja, luovuutta ja selkeää suuntaa, ja elämä virtasi voimakkaasti eteenpäin.

Usein elämänvoiman herääminen mielletään liikkeenä, nousuna ja voimakkaana kokemuksena, joka murtaa egon. Mutta vasta myöhemmin ymmärsin, että juuri kokemuksen ja liikkeen katoaminen vei siltä sen viimeisenkin otteen.

En silloin vielä tiennyt, että tämä ymmärrys oli vasta tulossa kehollisesti todeksi.

Sitten sairastuin vakavasti.

Sairastumisen myötä koko shaktin virtaus vetäytyi. Se ei hiipunut vähitellen, vaan liike pysähtyi. Edessä oli syvä henkinen kuolema. Kaikki, mikä ennen kantoi identiteettiäni, katosi. Mikään ei enää vetänyt. Tulevaisuus ei kutsunut. Elämä tuntui tyhjältä. Elin tässä tilassa noin yhdeksän kuukautta, ja se oli yksi elämäni syvimmistä kuolemista.

Ja juuri tässä kohdassa ymmärsin jotain ratkaisevaa.

Todellinen muutos ei tapahdu shaktin avautuvassa vaiheessa. Se tapahtuu vasta silloin, kun mikään ei enää liiku. Kun shakti vetäytyy, identiteetti purkautuu juuresta. Vanhaa ei voi enää paikata. Uutta ei voi vielä rakentaa. Jos tässä vaiheessa kiirehtii eteenpäin, uusi identiteetti rakentuu vanhan selviytymisen päälle. Silloin samat kuviot jatkuvat uudessa muodossa ja eri nimellä. Ja siksi muutos jää usein kesken. Ei siksi, että ihminen tekisi liian vähän, vaan siksi, ettei tätä kohtaa uskalleta elää loppuun.

Välitilassa nousevat suurimmat pelot. Kokemus siitä, ettei ole mitään eikä kukaan. Tila, jossa ei ole tarinaa, roolia eikä suuntaa. Juuri siksi tästä halutaan pois. Mutta tämä on se kohta, jossa transformaatio tapahtuu.

Välitila on se vaihe, jossa vanha on kuollut, mutta uusi ei ole vielä syntynyt. Se on shaktin vetäytymisen tila. Shakti ei ole kadonnut. Se toimii eri tavalla. Se järjestää, purkaa, integroi ja rakentaa pohjaa uudelle, joka ei enää perustu selviytymiseen.

Siksi välitila ei ole epäonnistuminen, lama tai virhe. Se on osa shakti-polun rytmiä. Ilman sitä mikään todellinen muutos ei voisi syntyä. Shakti-polku ei ole pelkästään liikettä, elinvoimaa ja avautumista. Se on myös vetäytymistä, hiljaisuutta ja tyhjyyttä. Molemmat kuuluvat elämään. Molemmat ovat pyhiä.

Se, mitä kutsuin tyhjyydeksi, oli todellisuudessa elämäni raskain jakso. Ei siksi, että mikään olisi ollut “hukassa”, vaan siksi, että kaikki vanha oli jo hajonnut eikä mitään uutta ollut vielä olemassa. Ei ollut suuntaa, ei merkitystä, ei identiteettiä, johon nojata. Oli vain se kohta, jossa kaikki se, millä olin elänyt ja määritellyt itseni, oli poissa.

Tämä oli se vaihe, jossa mikään ei liikkunut ja juuri siksi se tuntui sietämättömältä. Ei ollut mitään, mihin tarttua, mitään mikä veisi eteenpäin. Ja silti juuri tässä kohdassa Shakti teki työtään kaikkein perusteellisimmin. Ei avaamalla, ei nostamalla, vaan purkamalla kaiken, mikä ei enää voinut jatkua.

Vasta myöhemmin ymmärsin, että tämä vaihe ei ollut tauko elämästäni vaan sen syvin uudelleenjärjestyminen. Vanha identiteetti sai hajota kokonaan ilman, että mitään uutta rakennettiin sen päälle liian aikaisin. Se, mikä tuntui pysähtymiseltä, oli todellisuudessa se kohta, jossa mikään ei enää voinut jäädä ennalleen.

Tämä opetti minulle Shaktista enemmän kuin mikään liikkeen tai elinvoiman vaihe. Olin tiennyt, että Shakti purkaa pois sen, mikä ei ole totta. Mutta vasta tässä ymmärsin, että se ei tee syvintä työtään liikkeessä, vaan vetäytymisessä. Silloin, kun elämän veto katoaa ja mikään ei näytä tapahtuvan. Kun Shakti vetäytyy sisäänpäin, se purkaa juuresta käsin ja kannattelee elämää silloinkin, kun mikään ei ole vielä hahmottunut. Tämä ei ole tyhjyyttä. Tämä on valmistumista.