Muistatko nyt?

Satguru Paramahamsa Vishwananda

Istuin taksissa matkalla lentokentältä kohti ashramia, Shree Peetha Nilayaan. Jännitti. En tiennyt tarkalleen miksi, mutta jollain syvällä tasolla tiesin, että tämä matka olisi merkittävä. En vain tiennyt, miten tai miksi. Sydämessäni oli hiljainen tieto, että jotain tulisi muuttumaan.

Kun astuin ashramin portista sisään, tunsin ympärilläni lämmön, kauneuden ja samalla kaiken olevan uutta ja ihmeellistä. Bhaktin maailma avautui edessäni, paljon rukouksia, lauluja, rituaaleja, suitsukkeiden tuoksua, värien ja energioiden runsautta. Kaikki oli pyhää, mutta myös mielelle hämmentävää. Mieleni halusi ymmärtää, kysyi miksi, etsi selityksiä kaikelle, mitä tapahtui. Se yritti jäsentää jotakin, jota ei voi selittää.

Viivyin ashramissa kolme päivää ennen Darshan-viikonloppua, ja sinä aikana mieleni oli todella aktiivinen. Siellä kaikki sisälläni herkistyi, kaikki ajatukset, tunteet ja epäilykset tulivat näkyviksi, kuin valo olisi paljastanut sen, mitä vielä oli piilossa. Mutta kaikki muuttui sinä hetkenä, kun Guruji Paramahamsa Vishwanandan darshan alkoi.

Sanskritiksi Darshan tarkoittaa “näkemistä”, mutta ei tavallista näkemistä. Se tarkoittaa sielun ja jumalallisen välistä vastavuoroista näkemistä. Kun tapaat avatar-gurun, kuten Paramahamsa Vishwanandan, et katso vain fyysistä muotoa, vaan näet sen kautta jumalallisen tietoisuuden, joka katsoo sinua takaisin. Ja juuri siinä hetkessä, usein sekunneissa, tapahtuu jotakin, mikä ei ole mielen ymmärrettävissä. Sielu muistaa. Se muistaa, mistä se on tullut. Se muistaa rakkautensa Lähteeseen. Ja se muisto herättää valtavan kaipuun, pyhän ikävän, joka on yksi Jumalan suurimmista lahjoista. Tämä kaipuu ei ole kärsimystä, vaikka se voi tuntua intensiiviseltä. Se on rakkauden vetovoimaa, magneettista voimaa, jonka tehtävä on vetää sielu takaisin kotiin.

Osallistuin darshaniin täysin sydän auki, osaamatta odottaa mitään. Jo ennen kuin Guruji astui sisään, tunsin jonkin liikahtavan sisälläni, kuin hiljaisen kutsun, joka oli odottanut vuosia. Kun Guruji lopulta tuli tilaan, kyyneleeni alkoivat virrata välittömästi. Koko kehoni alkoi hienovaraisesti väristä, ja energia oli niin voimakas, että mieleni hiljeni kokonaan. Ei ollut enää ajatuksia, kysymyksiä, ei yritystä ymmärtää, oli vain syvä läsnäolo ja rakkaus.

Pidin käsissäni vaaleanpunaista ruusua, jonka olin valinnut hänelle. Pidin sitä sydämelläni koko odotuksen ajan, täyttäen sen kaikella rakkaudella, johon kykenin. Kun astuin hänen eteensä, ruumis tärisi ja kyyneliä oli vaikea pidättää, sillä Darshanissa kuuluu katsoa Gurua silmiin. Ojensin ruusun hänelle, ja hän otti sen ja asetti sen omaa rintaansa vasten, kuin tietäen, että se oli tullut suoraan sydämestäni.

Sitten hän katsoi minua. Se katse oli portti, jota sanat eivät voi tavoittaa. Se kesti vain muutaman sekunnin, mutta siinä ajassa sieluni muisti. Kaikki muu hävisi. Oli vain rakkaus, ääretön yhteys ja tunne täydellisestä kotiinpaluusta. Se on hetki, johon voisi jäädä ikuisesti, hetki, jolloin muistat, että olet aina elänyt Jumalassa.

Tuossa hetkessä tiesin myös jotakin, mitä ei voi päättää mielellä. Sieluni tunnisti välittömästi, että hän on minun Satguruni. Tunsin sen jollain tapaa aiemminkin, jo silloin kun luin hänen kirjojaan ja katsoin hänen videoitaan, syvän tunnistamisen ja vetovoiman, jota en osannut selittää. Mutta kun hän astui eteeni fyysisesti, viimeinenkin epäilys suli pois. Oli vain varmuus, puhdas rakkaus ja kotiinpaluun tunne.

Sanotaan, että todellinen Guru ilmestyy oppilaan elämään juuri silloin, kun sielu on valmis vastaanottamaan hänen armonsa. Sitä ei voi etsiä tahdonvoimalla eikä valita järjellä. Ja siksi, kun ihmiset kysyvät Guruji Paramahamsa Vishwanandalta: “Oletko sinä minun Guruni?”, hän vastaa aina: “Mitä tunnet sydämessäsi?”, koska vastaus on jo siellä. Se on sisäinen tieto, joka ei tule mielestä, vaan sielusta, joka muistaa.

Tämä yhteys ei ole vain yhden elämän mittainen. Gurun ja oppilaan välinen side on ikuinen. Se jatkuu elämästä toiseen, ajasta aikaan, kunnes sielu on täysin vapaa. Guru kulkee rinnallamme myös silloin, kun emme näe häntä, ja hänen armonsa virtaa meihin ajasta ja paikasta riippumatta.

Kun hänen katseensa oli jo avannut sydämeni, hän siunasi vielä malahelmipussini. Sen jälkeen palasin paikalleni ja vaivuin syvään meditatiiviseen tilaan, vaikka ympärilläni oli tuhansia ihmisiä. Kyyneleet valuivat hiljaa kolme tuntia, ja koko kehoni värisi valon värähtelystä. Tunsin vain autuutta ja rakkautta – jumalallista energiaa, joka ei ollut ulkopuolellani vaan jokaisessa solussani. Kun nousin meditaatiosta, tanssin ja lauloin loppuajan, ilman tarvetta syödä tai juoda. Koko Darshan kesti yksitoista tuntia, mutta aika oli menettänyt merkityksensä.

Tämän jälkeen ymmärsin, miksi elämä pysäytti minut. Miksi sairastuin, miksi kaikki, mitä olin rakentanut, hajosi. Kaikki se tyhjyys oli valmistautumista tähän hetkeen. Siihen, että voisin vastaanottaa hänen armonsa. Kaiken, mikä ei ollut todellista, täytyi kuolla, jotta voisin tunnistaa sen, mikä on ikuista. Ja kun vihdoin antauduin elämälle, olin valmis kohtaamaan Gurun.

Olen aiemmin ajatellut, että mestari on vain symboli, että todellinen opettaja asuu sisälläni, enkä tarvitse ketään ulkopuoleltani. Tämä on meille länsimaissa hyvin tyypillinen ajatus, että kaikki löytyy itsestä. Ja on totta, että Jumala on meissä. Mutta usein tuo yhteys on verhottu, emmekä yksin näe sitä selvästi. Satguru ei anna meille jotakin ulkopuolelta, vaan heijastaa sen valon, joka on ollut meissä aina. Hänen armonsa herättää sen, minkä olimme unohtaneet.

Tiesin tämän ajatuksen tasolla jo ennen matkaa, mutta vasta kohtaaminen Satgurun kanssa teki siitä totta. Kun kohtasin hänet, ymmärsin, mitä tarkoittaa, että Guru on silta Jumalaan.

Satguru ei ole siis vain opettaja, vaan elävä ilmentymä Jumalan rakkaudesta. Hän ei anna meille mitään, mitä ei jo olisi meissä, vaan heijastaa takaisin sen jumalallisen valon, joka on ollut sisällämme aina. Emme voisi edes tunnistaa häntä, jos tuo valo ei jo asuisi meissä. Hänen kauttaan se, mikä on ollut verhottuna, alkaa loistaa. Hänen olemuksensa kautta sielu tunnistaa sen todellisuuden, jota se on aina kaivannut. Hänen katseensa herättää sisällämme sen osan, joka on jo vapaa, ja siksi Darshan tuntuu niin voimakkaalta, kuin magneetti, joka vetää sielun takaisin kotiin.

Sain myös kokemuksen siitä, mitä tarkoittaa Gurun armo. Se ei ole jotakin, mitä voi tavoitella tai ansaita, vaan lahja, joka laskeutuu, kun sydän on valmis. Se avaa sisällämme oven, jota emme itse osaisi avata, ja muistuttaa, että rakkaus ei koskaan tule ulkopuolelta. Se herää meissä, kun kohtaamme sen.

Ajattelin, että Darshan oli jo lahja itsessään, mutta armo ei päättynyt siihen. Päivää ennen kotiinlähtöäni eräs mataji, naispuolinen, ashramissa palveleva vihkiytynyt, tuli luokseni ja ojensi minulle kastanjan. Hän sanoi hiljaa: “Tämä on Gurulta. Guru pyysi antamaan tämän.”

Siinä hetkessä tiesin, että mikään, mitä Guru jakaa tai antaa, ei tapahdu sattumalta. Kaikella on merkitys. Jokaisella katseella, sanalla ja lahjalla on oma aikansa ja vastaanottajansa. Niiden kautta armo toimii, usein tavoilla, joita mieli ei vielä ymmärrä.

Myöhemmin sain tietää, että kastanja symboloi uuden elämän alkua, voimaa, joka kypsyy hiljaa sisältä käsin. Silloin ymmärsin, että Guru oli istuttanut sydämeeni siemenen, joka kasvaa omassa rytmissään. Kastanja on minulle muistutus siitä, että Darshanissa herännyt rakkaus saa nyt juurtua syvemmälle elämääni. Minun tehtäväni on vain hoivata sitä rukouksella ja omistautumisella, kunnes se puhkeaa kukkaan.

Kun kaikki oli ohi, sydämeeni jäi vain hiljainen jälkikaiku, kuin Jumalan katse olisi viipynyt hetken sisälläni ja kuiskannut: “Muistatko nyt?”