Se ei alkanut äänekkäästi.
Se alkoi kuiskauksella.
En ensin osannut sanoa, mikä oli muuttunut. Tiesin vain, että jokin ei ollut enää niin kuin ennen.
En pystynyt enää samaan kuin aiemmin. Se, mikä meni ennen läpi tahdonvoimalla, ei ollut enää tahdonvoimasta kiinni. Pakottaminen ei vienyt eteenpäin.
En enää tunnistanut itseäni. Olin aina ollut se, joka pystyy. Mutta nyt jokin oli toisin.
Keho alkoi reagoida tavalla, joka ei tuntunut omalta. Ennen kuukautisia mieli muuttui levottomaksi.
Uni täyttyi oudoista ja raskailta tuntuvista unista.
Kierto ei ollut enää ennakoitava. Se saattoi olla 28 tai vain 23 päivää.
Pienikin univaje tuntui heti kehossa. Palautuminen ei ollut enää samaa.
Ja sitten tuli vielä yksi asia, jota en osannut odottaa.
Olen työskennnellyt hyvinvoinnin parissa yli 25 vuotta, auttaen ihmisiä voimaan paremmin. Ja samaan aikaan olen itse liikkunut koko elämäni.
Mutta yhtäkkiä kehoni ei enää kestänyt kovaa harjoittelua. Tuntui kuin olisin törmännyt seinään.
En tiennyt, miten minun pitäisi enää liikkua. Se, mikä ennen toimi, ei enää toiminut. Hermostoni reagoi herkemmin. Kaikki kuormitti enemmän.
Olin pitkään liikkumatta. En siksi, etten olisi halunnut vaan siksi, etten tiennyt, miten. Olin varma, että jokin ei ollut kunnossa. Että kehossani oli jotain vialla.
Puhuin siitä ystävilleni. Ja yllätyin. Yhä useampi heistä tunnisti itsessään samanlaisia muutoksia. Se pysäytti.
Kysyin lisää. Kuuntelin tarkemmin.
Ja lopulta haastattelin ikäisiäni naisia. Silloin näin sen selvästi:
Samat tuntemukset.
Samat kysymykset.
Sama hiljainen ajatus: mikä minussa on vialla.
Jokainen oli luuli olevansa yksin. Jokainen oli luuli olevansa jotenkin rikki.
En voinut enää ohittaa sitä.
Etsin vastauksia yhä syvemmältä.
Löysin mistä on kyse.
Mutta nyt näin, kuinka monia se kosketti.
Perimenopaussi. Elämänvaihe, josta juuri kukaan ei puhu. Vaihdevuosien vaihe, joka alkaa jopa 10–15 vuotta ennen kuin kuukautiset loppuvat.
Palaset loksahtivat paikoilleen. Se, minkä parissa olin työskennellyt koko elämäni, sai myös uuden merkityksen.
Keho.
Ravinto.
Mieli
Ja viimeisinä vuosina syventynyt työ hermoston ja kehon energiatyöskentelyn parissa toi kaiken yhteen.
Olen aina etsinyt syvempää ymmärrystä myös ikiaikaisesta viisaudesta. Sen kautta ymmärrykseni syveni.
Viisausperinteissä tämä vaihe on nähty siirtymänä. Ei menetyksenä eikä ongelmana. Vaan vaiheena, jossa nainen astuu omaan viisauteensa.
Tämä sai minut tutkimaan tätä syvemmin ja näkemään, miten eri tavalla tämä on ymmärretty muualla ja miten kapaeasti tätä vielä meidän kultuurissa katsotaan.
Silloin oivalsin, että vanhan ei enää kuulukaan kantaa elämässäni.
Etsin ja kokeilin uusia tapoja.
Miten liikkua niin, ettei keho kuormitu.
Miten syödä ja palautua niin, että energia riittää.
Millainen arjen rytmi kannattelee eikä kulutua.
Miten rauhoittaa kehoa ja hermostoa tietoisesti.
Ja ennen kaikkea opin kuuntelemaan, milloin en ollut itseni puolella.
Hiljalleen oloni rauhoittui. Energiani ei enää kadonnut samalla tavalla.
Silloin ymmärsin, että minussa ei ollut mitään vikaa. Minun kehoni ei ollut ongelma. Se oli tarkempi kuin koskaan.
Ja ehkä tärkein oivallus oli se, että niin kauan kuin näemme tämän vaiheen ongelmana, emme koskaan näe, mitä se yrittää meille näyttää.
Kyse ei ole pelkästä hormonimuutoksesta. Kehossa on herkkyys, joka ei enää suostu ohittamaan sitä, mikä ei ole linjassa.
Tämä ei ole vain minun tarina. Tämä on jotain, minkä näen yhä useamman naisen kokevan.
Se hetki, jossa vanha ei enää toimi, mutta uusi ei vielä ole selkeä.
Ja juuri siihen kohtaan syntyi Rebloom.
Rebloom ei syntynyt korjaamaan sinua. Se on syntynyt auttamaan sinua näkemään tämän vaiheen uudesta näkökulmasta. Ymmärtämään, mitä sinussa tapahtuu. Ja rakentamaan elämän, joka on linjassa sen kanssa.
Tämä ei ole alamäki.
Tämä on naisen vahvin luku.
<3 Emilia